Elämää pakkohäkitetyn koiran kanssa

Kuran vaikea elämän alku

"Valkoinenpaimenkoiranarttu Kura muutti meille ollessaan kuuden kuukauden ikäinen. Kura oli siihen mennessä jo ehtinyt kiertää muutamia koteja, ja me olimme Kuralle neljäs koti. Viimeisimmässä kodissaan Kura oli asunut koko ajan häkissä tai hihnaan kytkettynä kuonokoppa päässä.

Kun Kura muutti meille, oli ihan selvää, että yksinoloa, kuten monia muitakin asioita olisi harjoiteltava todella ahkerasti, koska se oli lyhyen elämänsä aikana joutunut kokemaan todella kovia.

Onneksi meillä on suuri eteistila, missä pystyimme hyvin tekemään yksinoloharjoituksia ilman että tarvitsi pelätä Kuran satuttavan itseään.
Tähän täytyy myös todeta, että en ikinä olisi ottanut aikuista "hankalaa" koiraa, jos ei olisi tuota tilaa, mihin hänet pystyy turvallisesti jättämään.

Alku oli todella vaikea. Kura huusi, ulvoi ja tuhosi kaiken, mitä irti sai. Onneksi tilassa ei ollut kovin paljoa tuhottavaa. Yhden kerran oli tilan ovi jäänyt auki vessaan, josta olikin revitty ihan kaikki irti, naulakoita myöten. Ikkunastakin oli yritetty mennä läpi - nenänjäljet sen paljastivat.

Meillä on myös kaksi muuta koiraa, ja säännöllisin väliajoin kokeilin, voisivatko ne olla koko talossa keskenään, mutta joka kerta Kura on keksinyt jotakin jäynää.

Kura pelkäsi pitkään kaikkia häkkejä. Meillä on autossa kuljetusta varten häkki, mutta se ei suostunut menemään siihen moneen viikkoon. Auto, missä ei ollut häkkiä, oli hänen mielestään ihan ok.

Kuralla oli yksinolo-ongelmiin apuna D.A.P. ja loputtomasti omistajan hermoja, aikaa ja työtä. Nyt Kura on asunut meillä jo lähes vuoden. Viimeisen viiden kuukauden ajan kaikki koirat ovat eläneet sulassa sovussa keskenään koko asunnossa, eikä mitään tuhoja ole enää tehty. Autohäkkikään ei Kuraa enää pelota. Välillä Kura jopa oikein hinkuu päästä autoon."

Kuva ja teksi: Anette Kare