Älä jätä minua!

Yksinjäämiseen liittyvät ongelmat ovat kohtalaisen yleisiä koirien kanssa elämiseen liittyviä tilanteita. Osa koirista purkaa omistajan poistumisen aiheuttaman ahdistuksen haukkumiseen ja ulvomiseen, osa asunnon irtaimiston ja jopa seinien ja ovien tuhoamiseen. Vaikeimmat tapaukset harrastavat kaikkea edellämainittua.

Voimakasta yksinoloon liittyvää levottomuutta ja ahdistuneisuutta kutsutaan eroahdistukseksi. Kaikki yksioloon liittyvä ongelmakäyttäytyminen ei kuitenkaan ole varsinaista eroahdistusta, vaan koira voi purkaa pitkän päivän aiheuttamaa tylsyyttä myös erilaiseen omatoimiseen askarteluun. Myös erilaiset koiraa päivän aikana kiihdyttävät asiat, kuten rappukäytävässä kolistelevat ihmiset, ikkunan takaa kulkevat koirat tai naapurissa haukkuva koira voivat saada oman koiran käyttäytymään levottomasti, mutta nämä oireet poistuvat, kun niiden aiheuttaja saadaan poistettua, eikä kyse siis ole varsinaisesta eroahdistuksesta.

Kuten kaikissa muissakin koirien ns. ongelmakäyttäytymiseen liittyvissä asioissa, myös yksinolo-ongelmien kanssa ennaltaehkäisy on kaikkein tärkeintä. Siksi uuteen kotiin tuleva koira pitäisi aina hitaasti totuttaa yksinoloon, riippumatta siitä onko tulija pentu vai aikuinen koira. Rodusta ja yksilöstä riippuen yksinoloon tottuminen voi viedä hetken tai useamman viikon, mutta siitä huolimatta totutusprosessi tulisi aina tehdä asteittain, eikä uuttaa koiraa saisi heti jättää kokonaisten työpäivien ajaksi yksin.

Eroahdistus on ongelma, joka hankaloittaa usein selvästi sekä koiran että omistajan, mutta usein myös koiranomistajan naapureiden elämää. Tavaroiden silmitön tuhoaminen ja taukoamaton haukkuminen aiheuttavat yleensä suurta huolta omistajalle, ja kustannukset voivat luonnollisesti nousta korkeiksi. Huonoimmassa tilanteessa saattaa edessä olla häätö, jos naapurit hermostuvat totaalisesti päivittäin asunnossa ulvovaan koiraan.

Eroahdistuksen ennaltaehkäisyyn kannattaa siis panostaa. Tulee perheeseen sitten pentu tai aikuinen koira, on syytä alusta asti totuttaa koira siihen, että omistaja ei ole aina sen kanssa samassa tilassa. Aluksi harjoitusten kannattaa olla normaaliin elämään kuuluvia pieniä poistumisia: omistaja menee toiseen huoneeseen ja sulkee oven perässään, käy viemässä roskat tai hakemassa postin, piipahtaa lähikioskilla. Jos koira oirehtii selvästi levottomasti kun huomaa omistajan olevan poistumassa, kannattaa harjoitukset pitää ensin vain sekunneissa. Näistä aikaa voi pikkuhiljaa pidentää kymmeniin sekunteihin, minuuttiin, muutamiin minuutteihin jne.

Vaikeissa tapauksissa kannattaa kuitenkin aina kääntyä asiantuntevan ongelmakoirakouluttajan puoleen. Heiltä harjoittelua varten saa selkeän harjoitteluohjelman, joka räätälöidään yksilöllisesti koiralle sopivaksi.

Kuva: Laura Uotila